Sodassa ja rauhassa, Suomessa ja Karjalassa

Äitini Jenny, os. Söder, on kotoisin Sakkolasta, kahteen kertaan evakkotaipaleelle joutunut upea, pian 90-vuotias leidi. Hänen isänsä, miun isoisä, August Söder syntyi vuonna 1900 ja meni naimisiin Petäjärven emäntäkoulussa opiskelleen Eevan, os. Kurikka, kanssa v. 1925. Sakkolassa sekä Kurikat että Söderit elättivät itseään hovin entisillä lunastusmailla talollisina, maanviljelijöinä, metsätyömiehinä ja kauppiaina. Heinää, voita, maitoa, kermaa ja kuuluisia Sakkolan porsaita myytiin lähiympäristöön, Suomeen ja Pietariinkin asti. Leipää piti ansaita eri ammateista koska tilat olivat pieniä.

Käsityöt ja kulttuuri kukoistivat Sakkolassa. Tämän voinee moni karjalaisen lapsi tai lapsenlapsi todistaa omakohtaisesti. Sakkolan kunnassa asuneista runonlaulajista merkittävin oli inkeriläisessä Lempaalan pitäjässä syntynyt Larin Paraske, jolta silloinen Sakkolan apulaispappi Adolf Neovius keräsi ”Suomen kansan vanhat runot”-nimiseen kokoelmaan 500-sivuisen kalevalamittaisen niteen. Larin Paraske, ahkeruudestaan huolimatta, kuoli köyhyyteen: 200 markan talon velkarästiin ei suomalainen korkeakulttuuriväki pystynyt apua antamaan. Parasken laulutaide kuitenkin kelpasi paremmallekin väelle, ja hänen hahmonsa tulivat tutuiksi kuuluisien maalareiden kuten Edelfeltin ja Järnefeltin tauluista.

Eipä elämä tuosta kummoisemmaksi ole muuttunut; edelleen suurin osa suomalaisista kirjailijoista ja säveltaiteilijoista elää köyhyysloukussa, vain muutamat harvat onnistuvat taloudellisesti menestymään elinaikanaan. Meiltä monilta taiteilijoilta kun puuttuu sekä kyynärpäätaktiikka että bisnesosaaminen.

Olkoon!

Innostuin Karjalan historiasta ja kulttuurista toden teolla saatuani viettää toukokuun Tuupovaaran Taidetalon residenssissä. Sodan ja rauhan teemat kiinnostavat, varsinkin talvi- ja jatkosota. Tuntuu typerryttävältä tajuta sydämellään historiaa vasta nyt, tosissaan, kun on ikää ja oli aikaa miettiä asioita Karjalan laulumailla ja sotatantereiden tuntumassa.

Ylen ohjelmiston parhaimmistoa edustavassa ”Sota ja mielenrauha”-dokumentissa käydään läpi talvi- ja jatkosodan tapahtumia kuvituksin, kirjein ja arkistopätkin tavallisen rivisotilaan näkökulmasta. Kyllä itku tuli silmään, kun näin noissa nuorissa sotilaspojissa sotaveteraani-isäni Kaarlon kasvot ja silmät (terveisiä tuonilmaisiin!). Dokumentissa kerrottiin karun koristelemattomasti jatkosotaan liittyvät vaiheet ja mm. asemasodan piinaavuus. Rehellisesti kuvattiin sotilaiden kuolemanpelkoa, hätää, raajojen rikkoutumista, mielen hajoamista, häviön hetki ja karu evakkotaipaleille lähtö.

En tiedä olisiko minusta ollut mihinkään, vastaaviin toimiin ja tunnelmiin noissa tapahtumissa, evakkona, lottana tai sotilaana. En voi ymmärtää ihmisten kestävyyttä, miten oikeasti voi selvitä edes puolijärjissään noin raaoista tapahtumista. Vietnamin sodan veteraanit, hippiliike ja rauha aate tulivat mieleen: ei ihme että oma veri on vetänyt kohti 60-lukulaista peace, love and rock and -meininkiä!

Kun on omakohtaisesti saanut verenperintönä kuulla ja tuntea sodan kauhut ja kokemukset, ei tee mieli sotia: tekee mieli istuttaa kukkia, tehdä kasvimaa, katsella omenapuiden kukkien avautumista, kuunnella lintujen laulua. Tehdä rauhassa omaa työtään – mitä se ikinä onkaan.

Rauhan aate, luonnon ja ihmisyyden suojelu ovat ainoat järkevät ideologiat joita meidän tulee kannattaa. Emme milloinkaan saa alistua rahan ja vallan, aseteollisuuden, ahneuden ja näennäismenestyksen painon alle – vaan meidän on jatkuvasti taisteltava pienen ihmisen, demokratian ja luonnon puolesta.

#kanssavanhanomenapuun #hippimusaa #makelovenotwar

2017-05-31T18:29:33+00:00 toukokuu 31st, 2017|