Ylestä, suomalaisista ja demokratiasta

On kesä. En silti malta olla ajattelematta. Olen toiminut Yleisradion hallituksen jäsenenä pian 6 vuotta kulttuurin ja tekijänoikeuksien asiantuntijana. Viimeiset 6 kk pestistä ovat edessä. Aika on kulunut siivillä, ja semminkin teknologinen – en sano kehitys – vaan meno on hurjistunut. Luottamustoimen palkkio on nimellinen, eli siitä ei kannata olla kateellinen. Ylen hallituksen tehtävät on määritelty laissa: niihin ei kuulu sisältöihin puuttuminen eikä niistä  vastaaminen, se kuuluu vastaaville päätoimittajille. Alla linkki hallituksen tehtäviin jos joku on aiheesta kiinnostunut.

Kirjoitan Ylestä tässä blogissa kansalaisena, tavallisena ihmisenä, yleisönä, veronmaksajana ja taiteilija-pienyrittäjänä: mitä minä toivon Yleisradiolta, miten sen näen ja koen. En halua puhua rahoituksesta, siitä väännetään riittämiin peistä muissa kammioissa. Haluan puhua julkisen palvelun median merkityksestä ja sisällöstä.

Yleisradion tulee olla riippumaton kaupallisesta ja poliittisesta ohjauksesta. Yleisradion tulee kunnioittaa sananvapautta ja demokratiaa, ja sen tulee esittää tarkistettua tietoa. Yleisradion tulee olla vallan vahtikoira, ja kertoa kansalaisille mitä erilaiset päätökset tarkoittavat kansalaisille. Esimerkiksi, mitä käytännössä sote tarkoittaa sinulle ja minulle ? Mihin pyrkii nyt hyväksytty hallintarekisterilaki, ja miten se liittyy soteen? Entä mitä mieltä olette TE-keskusten ja Kelan toiminnasta? Mitä tarkoittavat julkiset palvelut ja niihin sidottu loputon digitalisaatio: en onnistunut viime viikolla ostamaan netistä junalippua enkä bussilippua, VR:n palvelut jumittivat ja Lahden Seudun Liikenteen lippusovellus on niin moderni että sitä ei saa ladattua puhelimeen – onko tässä järkeä? Karjalaisen evakon ja savolaisen sotaveteraanin tyttärenä minua kiinnostaa myös rehellinen puhe sodistamme – jotta niitä ei enää tulisi.

Oikeudenmukainen, demokraattinen yhteiskunta tarvitsee rehtiä julkista yleisradiopalvelua ja laadukasta tutkivaa journalismia jotta voimme pysyä kärryillä meitä kaikkia koskevista asioista ja päätöksistä. Meillä täytyy olla valmius ja tarpeelliset tiedot yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Professori Mäenpää pohtii ansiokkaassa Yle-raportissaan Yleisradiosta seuraavasti: ”Sananvapauden turvaaminen ja julkisen palvelun velvoitteen noudattaminen edellyttävät Yleisradiolta rohkeutta tarkastella yksityistä ja julkista vallankäyttöä kriittisesti, tuoda uusia näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja luonnollisesti myös journalistista riippumattomuutta”.

Kulttuuritoimijana, pienyrittäjänä ja taiteilijana toivon että Yleisradio hoitaa tonttinsa monipuolisen suomalaisen kulttuurin esille tuojana. Monikansalliset viihdejätit eivät saa jyrätä suomalaista, paikallista ja monimuotoista laatukulttuuria. Musiikin moniottelijana toivon että voin kuulla ja nähdä Yleisradion eri alustoilta (radio, tv, Areena) ihan jotain muuta kuin mitä meille kaupataan yleisesti muutenkin. En soisi veronmaksajien rahavirtojen valuvan tuotanto- ja tekijänoikeuskorvausten muodossa yksiin ja samoihin laareihin: itsenäisiä suomalaisia pientuottajia ja –toimijoita, jotka maksavat veronsa Suomeen, tulee tukea. Kannatan autonomisia maakuntatoimituksia joissa voitaisiin uutisten lisäksi kertoa paikallisesta ja maakunnallisesta kulttuurista, musiikista ja osaamisesta.

Saas nähdä millainen uusi Yle-laki tulee uunista ulos. Toivottavasti sellainen laki joka tukee kansanvaltaa, riippumattomuutta ja monipuolisuutta. Toivon että poliittinen ohjaus ei ulotu Ylen sisältöihin eikä sisällölliseen toimituspolitiikkaan. JSN:n Journalistin ohjeet, sananvapauslaki ja OTS:n säännöt ovat erittäin käypää tavaraa. Ylen toimittajat ovat ammattitaitoista ja osaavaa väkeä, kyllä he tietävät sydämissään miten tulee toimia.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/18/ketka-ylessa-paattavat

Kesä tuuhettuu:

2017-06-21T11:56:19+00:00 kesäkuu 21st, 2017|