Elämisen keveys ja raskaus

Helmikuun pyryt saavat mietteliääksi. Voimmeko me Suomessa hyvin vai huonosti? Millä tavoin asia määritellään?

Lienee syytä tsekata faktat ja tehdä päätelmiä sen perusteella. Huono-osaisuudesta leipäjonoineen on tehty mm. aivan tuore väitöskirja, alla tohtori Laihialan tutkimustuloksia köyhyydestä:

”Kolme neljästä ruoka-avun saajasta kärsii syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta. Kokemus taloudellisesta niukkuudesta ja eriarvoisuudesta sisältää tulojen riittämättömyyden, kykenemättömyyden huolehtia veloista sekä kokemuksen riittämättömästä tuesta asuinkunnalta. Taloudellisten vaikeuksien lisäksi yli kaksi viidestä kärsii myös muista hyvinvoinnin vajeista, kuten heikosta henkisestä ja fyysisestä terveydestä, masennuksesta, yksinäisyydestä ja jopa nälästä. Tällainen syvä huono-osaisuus kohdistuu muita useammin työttömiin, keski-ikäisiin, asunnottomiin, päihdeongelmaisiin sekä itsensä huono-osaiseksi määritteleviin. Lapsiperheelliset ja opiskelevat avunsaajat ovat puolestaan tyypillisesti vain taloudellisesti huono-osaisia.” Lue lisää: http://www.uef.fi/-/leipajonossa-kayminen-aiheuttaa-hapeaa-ja-voi-johtaa-huono-osaisen-identiteettiin-avuntarvetta-myos-kyseenalaistetaan

Oman mielipiteen muodostamisen avuksi tulee myös empiirinen kokemus. Kun katson ympärilleni esim. terveyskeskuksessa, Kelassa, Te-toimistossa – muutamia instansseja mainitakseni joihin taiteilija-pienyrittäjäkin joutuu tallustelemaan kun sairaus tai muu ikävyys osuu kohdalle – tuntuu siltä että ennen oli kaikki paremmin. Muistokuvani teiniajoilta on että elämä tuntui selvästi iloisemmalta ja toiveikkaammalta: olin varma että pärjäisin – jos yritän kovasti, teen paljon töitä ja opiskelen. Menin 12-vuotiaana töihin, ja tein töitä vapaa-ajat keskikoulun, lukion ja osin yliopisto-opintojenkin ajan. Lainoitin opinnot itse, ja kaikki ne velat on maksettu. Nyt pienyrittäjänäkin olen jälleen – tietenkin – joutunut ottamaan velkaa, vaikka juoksen ja teen töitä kuin pieni eläin.

Olen huomannut että tuo kaikki vaiva riittää tiettyyn pisteeseen asti työläisperheen tyttärelle, mutta lasikatto – joka oli kuin kiveen hakattu muuri suomalaisessa musiikkimaailmassa 1980-2010 – teki tehtävänsä, samoin se etten koskaan löytänyt itselleni sopivaa yhtiötä jossa olisin voinut päästä eteenpäin ja tehdä itseni näköistä musiikkia, sellaista ei kertakaikkiaan ole löytynyt. Siksi olen päätynyt yrittäjäksi ja oman musiikkini tuottajaksi. Elämäni aikana ei myöskään ole löytynyt ketään sen kummempaa tukijaa musiikkiuralle, jollei kannustajiksi sitten lasketa naureskelijoita ja kadehtijoita. Näitähän Lenitakin kehottaa kiittämään – sitten myöhemmin.

Hengissä kuitenkin ollaan, mutta tunnen syvää myötätuntoa heikko-osaisia kohtaan koska olen useasti ollut sitä itsekin. Ja tiedä, vaikka vielä olisin sitä, syvästi ja lopullisesti. Tiedän miltä tuntuu kun unelmilta katkotaan siivet, tiedän miltä tuntuu kun on rahaton ja toivoton, tiedän mitä on olla sairas ja yksinäinen.

En kuitenkaan aio heittää pyyhettä kehään. Kirjoitan lauluja, ihmisille ihmiseltä, joka on nähnyt elämää. Toivon että kuulette laulujani – vaikka edelleenkin maailma pyörii hyvin yksioikoisesti markkinamiesten pillin mukaan. Onko tällä tarkoitus – vai onko kaikki vain sattumaa?

Oli miten oli, elämä on tässä ja tahdon sen elää.

Kuuntele lauluni ”Elämisen keveys”, toivon voimia ja jaksamista kaikille tasapuolisesti!

2018-02-10T18:59:50+00:00helmikuu 1st, 2018|