#suomitekoja on hieno idea. Toivottavasti se ei jää vain sanahelinäksi. Suomalaisena taidealan pienyrittäjänä toivon että #suomitekoja tulee lihaksi ja vereksi ihmisten kulutuskäyttäymisessä, osaksi jokapäiväistä elämää. Suomalainen työ ja taide elää vain sillä että sitä käytetään: sitä ostetaan, käytetään, katsotaan ja kuunnellaan, luetaan.

#suomitekoja tarkoittaa sitä että ostan suomalaista ruokaa, mieluiten pienten leipomoiden ja pientuottajien tekemää ja tuottamaa. #suomitekoja tarkoittaa sitä että jos joskus voin helliä itseäni uusilla vaatteilla, ostan mieluiten kotimaista. Tässä kohtaa tuleekin jo usein harmitus eteen: suomalaiset vaatemerkit voivat olla ns. kotimaisia mutta tuotanto ja tekeminen on viety muualle. Samoin on monien ”suomalaisten” brändien osalta.

#suomitekoja olisivat ne teot jotka varmistaisivat että me ihmiset, kansalaiset voisimme oikeasti kannattaa #suomalaista työtä! En ymmärrä jatkuvan kasvun, kiireen, ahneuden ja ”tuloksenteon” politiikkaa. Eikö olisi hyvä että Suomessa olisi laadukasta perusosaamista, niin taiteessa, maataloudessa kuin vaateteollisuudessakin? Miksi meillä pitäisi olla valtavia tuotantolaitoksia kun pienemmilläkin tiloilla voisi tuottaa terveellistä ja puhdasta ruokaa?

#suomitekoja. Miksi ahneuden tähden tuotanto viedään halpamaihin tai annetaan koneiden tehtäväksi? Sitten ihmetellään silmät pyöreinä kun on työttömyyttä! Parasta palvelua ja parasta laatua saa ihmiseltä, ihmiskäsien ja ihmisydämien kautta. Koneet ja tietotekniikka, niiden piti olla meille apuväline, vaan nythän IT on jumala, tai ainakin jumalasta seuraava.

Toivoisin että #suomitekoja ottaisi huomioon myös sellaisen ihmislaadun joka nauttii hitaammasta elämästä, rauhasta, mielekkäästä työstä, maaseudusta, luonnosta ja metsästä, hyvästä, inhimillisestä musiikista jota ihmiset soittavat. Ei meidän kaikkien tarvitse olla koneen osasia, orjia suurille monikansallisille yhtiöille jotka jakavat ylisuuria osinkoja, palkkoja, bonuksia ja eläkkeitä johtajilleen joita rahoja sitten piilotellaan veroparatiiseihin, tai ties minne.

#suomitekoja on sitä että suomalainen tavallinen ihminen älyää miettiä, avatessaan näinä aikoina usein laihaa lompakkoaan, minne ne centit ja eurot laittaa. Ostaisiko musiikin suurelta ylikansalliselta viihdejätiltä – vai tilaisiko sittenkin suomalaiselta pieneltä musiikkiyrittäjältä levyn, keikan tai luennon, ja tietäisi että raha jää varmasti Suomeen. Saman kysymyksen voi itselleen esittää kun miettii vaatteitaan: ostanko yhden pesun kestävän ylimainostetun, lapsityövoimalla (lue orjatyövoimalla) teetetyn rääsyn – vai tutkisinko tarkemmin löytyiskö tilalle aidosti kestävä, kotimainen vaate.

#suomitekoja on sitä että me suomalaiset emme anna vetää itseämme narusta: ei meidän tarvitse pyllistellä joka suuntaan ja juosta jokaisen meille markkinoidun älyttömän trendin, vimpaimen, ”hittibiisin” tai hilavitkuttimen perään! Me voimme todellakin valita itse, autammeko itseämme ja toisiamme, pidämmekö #suomalaisen työn ja laadun puolta. #suomitekoja tarkoittaa myös työhyvinvointia; sitä että työtä jaetaan tasapuolisesti, ihmisiä ei kiusata työpaikoilla, #työntekijät saavat hyvää kohtelua sekä toisiltaan että esimiehiltään.

#suomitekoja. Tiesittekö että näinä aikoina yhden huippujohtajan palkalla saisi töihin keskimäärin 25 rivityöntekijää: huippujohtajan peruspalkat ja bonukset olivat viime vuonna 24,9-kertaiset rivityöntekijään verrattuna, kertoo #Helsinginsanomat vuoden 2015 heinäkuun selvityksessään. Voisivatko arvon johtajat tyytyä 10-kertaiseen palkkaan verratuna rivityöntekijään jotta tavallisellakin ihmisellä olisi varaa ostaa kotimaista?

#suomitekoja. Mistä rahat hyvinvointiyhteiskuntaan? Idea varastettu Platonilta: rikkain saa tienata vain neljä kertaa enemmän kuin köyhin. Silloin kaikki voivat hyvin. Kun tuloerojen sallitaan kasvaa, on olemassa optimaalinen raja, jonka ylittäminen johtaa koko yhteisön pahoinvointiin. Tee #suomiteko: osta musiikkia ja tuotteita pieneltä suomalaiselta yrittäjältä. Tilaa minut puhumaan  työhyvinvoinnista, luovuudesta ja rohkeudesta, tai tilaa keikalle! Mene metsään ja hengitä. Elämä on nyt, ei sitku (kun on kaikkee enemmän).

#kikkalaitinen #suomalainenmusiikki #suomalainentyö #avainlippu #designfromfinland #metsä #suomitekoja #kikkalaitinen