Henkistä voimaa, työn iloa, onnistumisen tunteita
Huhtikuun valoisuudessa uskaltaa taas jo ajatella positiivisia asioita. Omalla kohdalla se tarkoittaa käytännössä sitä että sallii itselleen onnistumisen ja ilon tunteita, jopa itsekehua! Se ei ole kovin suomalaista, meillähän on parempi vähätellä itseään – ennen kuin muut ehtii. Parempi olla siis valmiiksi alistunut ja nöyrä, hiljaa nurkassa ettei vaan kukaan huomaa.
Sarkasmi sikseen. On voimia antavaa käydä kuuntelemassa hyviä suomalaisia puhujia jotka kertovat työhyvinvoinnista, itsetuntemuksesta ja omasta elämästään. Kari Ketosen esitys karismasta Päijät-Hämeen yrittäjien iltakoulussa antoi voimavaroja ja itseluottamusta, työkaluja läsnäolon ja karisman kehittämiseen. Sain uutta näkökulmaa myös omiin luentoihini työhyvinvoinnista, luovuudesta ja rohkeudesta.
On hyvä osata nauraa itselleen ja suhtautua huumorilla menneisiin takapakkeihin. Surun päivänä on toki vaikeaa hymyillä kyynelten läpi, eikä sitä pidäkään tehdä: pitää surra ja olla vihainen kun aika on. On parempi hyväksyä tunteensa – kuin kieltää ne. Varastoituvat perhanaiset nääs sisuksiin, suoniin ja sydämeen ja putkahtavat ilmoille varoittamatta väärässä paikassa. Kun se seuraava paha paikka tulee, istun alas, hengitän, tunnen sen pahan ja anna sen sitten mennä. Omalla kohdalla ja vaikeina hetkinä – kun itsetunto sammuu – käännyn verkostojeni puoleen, syön suklaata (!) ja muistelen hyvien ihmisten kannustusta, mm. Otto Donneria ja Pirjo Bergströmiä, joiden molempien ystävyys oli lämmintä ja auttavaista. Maailmassa on paljon hienoja ihmisiä. Eläviäkin.
Suuri ilonaihe tänä keväänä on se että pitkän ja stressaavan ajanjakson jälkeen sain tervetullutta huomiointia: yhtyeemme uusi biisi ”Kanssa vanhan omenapuun” lähti soimaan valtakunnallisesti radioissa, ylellä ja pienillä paikallisradioilla. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys näinä markkinatalous-aikoina. ”Normaalisti” vain isojen levy-yhtiöiden musiikki huomioidaan, semminkin kaupallisella puolella. Ylen musiikkitarjonta on onneksi toistaiseksi ollut laajempaa: pienikin mahtuu porukkaan.
Kyynel vierähti pienyrittäjän silmään, ilosta. Kun monta kuukautta investoi, hioo, valmistelee, treenaa, sovittaa, säveltää, säveltää uudestaan, sanoittaa, sanoittaa uudestaan, laittaa roskiin, ottaa roskista, miettii, pähkäilee, tekee demoja, kuuntelee uudestaan, harjoittelee bändin kanssa, treenaa, sovittaa, äänittää, miksaa ja ihmettelee että onko tämä nyt hyvä vai onko tämä huono vai onko tämä mitään – ja laulusta tykätäänkin, ja joku muukin kuulee lopputuloksen, on se suuri, aivan valtava ilo. Meitä vanhan ajan musiikintekijöitäkin vielä: olemme kouluttautuneet, osaamme soittaa oikeilla soittimilla, lukea nuotteja, ymmärrämme harmonioita ja kiinnitämme huomiota tekstiin. Myös äänityksen ja sovituksen laatuun: teemme musiikkia laatustudioissa, ammatti-ihmistyöllä – ja maksamme kaikille työstä palkan. Kannatamme siis suomalaista työtä!
Työn ilo vaatii ennen kaikkea, yhteistyötä, porukkahenkeä: ilman ystäviäni, auttajiani (eläviä ja kuolleita), upeaa yhtyettä, muusikoita, studioväkeä ja tuottajaa en voisi tehdä upeaa musiikkia. Kiitos siis työn ilosta Teille Kustaa, Mikko, Petteri, Risto, Okko, Henri, Topi, Timppa, Petra, Pena, Marja, Larissa ja monet, monet muut, jotka väsymättä hoidatte oman tonttinne ja arvostatte muitakin. Työkaveria arvostamalla pääsee pitkälle!
Kuuntele laatumusaa tästä: Kanssa vanhan omenapuun: Kikka Laitinen Co. #kikka #kikkalaitinen #kikkalaitinenco.