Jari Sarasvuon tuorein podcast Yle Puheella 29.4.2019 Teemme valintoja tulevaisuutta kolonisoiden oli kiinnostavaa kuultavaa. Korvaan välähti erityisesti kohta jossa pohdittiin ihmisen elonpiirejä, tilojen haltuunottoa, niin mikro- kuin makrotasolla.

Miksi naiset hakeutuvat toistensa seuraan juhlissa ja kekkereillä, vallaten yleensä keittiön ja kahvipannut,  vaihtaen ruoka- ja kakkureseptejä, kun miehet pakenevat autotalleihin, saunojen pukuhuoneisiin ja piharakennuksiin, pullojen kanssa tai ilman,  ”puhumaan viisaita”?

Olen pohtinut pääni puhki samoja asioita ja kysymyksiä: miksi toistamme samoja kuluneita kaavoja, rooleja ja asenteita, ja miksi me ihmiset emme osaa tehdä tärkeitä päätöksiä viisaasti juuri silloin – kun pitäisi. Steven Johnson tutkii samoja teemoja teoksessaan Mistä hyvä ajatukset tulevat? Mikä käynnistää neronleimauksen? Miten tuotamme mullistavat ajatukset, jotka kehittävät uraamme, elämäämme, yhteiskuntaamme, kulttuuriamme?

Minulla on toistaiseksi näihin isoihin kysymyksiin kolme vastausta ja ideaa joita koitan toteuttaa omassa elämässäni.

Ensimmäinen oma elintapa: en rajaa omaa elintilaani, elonpiiriäni tai tekemisiäni sukupuoleni mukaan. Opiskelen, pidän huolta kodistani ja rahoistani, rokkaan, soitan sähkökitaraa, sävellän, opetan, luennoin, urheilen, ja teen tätä kaikkea joskus hyvin raisusti ja aggressiivisesti, ylpeänä omasta osaamisestani, mutta nöyränä ja kiitollisena omista lahjoistani. En kanna kiltin tytön roolia – paitsi silloin kun itseäni huvittaa.

Toinen oma elintapa: viihdyn parhaiten ihmisten seurassa jotka ovat mielellään viisaampia kuin minä itse ja ovat kiinnostuneita musiikista (esimerkiksi Jeff Beckistä, Mozartista,  Sibeliuksesta ja Deep Purplesta, rockista), tai runoudesta, kirjallisuudesta, tieteistä, taiteista ja politiikasta. Rakastan hyviä keskusteluja ja tiedonvaihtoa!

Kolmas oma elintapa: harrastan – vastoin suomalaista yleistä tapaa – raittiutta ja mielenterveyttä, itseni psykofyysistä kehittämistä, kuten joogaa, meditaatiota, filosofiaa, terapioita. Tämä on ollut varsinainen hankaluus ja jopa naurunaihe monille: mikä tuo luulee olevansa, ”itsensä kehittäjä”, ”haha, luuleeko olevansa parempi ihminen kuin me; ota nyt sinäkin vaan viinaa, pilaa terveytesi ja elämäsi ja hölmöile niin kuin mekin teemme!”

Miksi Suomessa ei saa olla raitis?

Oih. On niin vaikeaa pysyä tietoisena, muuttaa itseään, parantua, toipua. Se on kuitenkin mahdollista. Olen itsekin vasta toipumassa ihmiseksi, ehyeksi. Matka kestänee koko elämän.

Tällä hetkellä Elämän matkalaukussani kulkevat Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut, Joe Dispenzan Luo itsesi uudelleen, Christopher Hansardin Tiibetiläinen elämisen taito ja Dalai Laman Avosydämin.

Onneksi maailma on täynnä hyviä kirjoja, viisaita ihmisiä ja hienoja taiteilijoita. Olen kiitollinen, – myös jokaisesta suupalasta jonka joku toinen viisas ihminen on leipassut.