Arkana ja herkkänä ihmisenä epäilen usein siipieni kantavuutta: jaksanko vielä? Kuuluvatko tietyt taistelut enää mulle laisinkaan? Olisiko nuoremmasta polvesta panemaan hanttiin luonnon, todellisen tasa-arvon ja ihmisyyden puolesta, rahavaltaa vastaan? Uskon, toivon että on.

Suuri yleisö ei näytä ymmärtävän sitä tosiasiaa että musiikissa biisien tekijät ja tuottajat saavat musiikkibisneksessä pyörivän rahan ja vallan tekijänoikeuksina ja  tekijänoikeustuloinaSuomessa tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja huom! – vielä 70 vuotta tekijän kuolinvuoden jälkeen. Myös lähioikeudet kuten äänitteiden tuottajakorvaukset kilahtavat tuotantoyhtiön tilille 70 vuotta ensijulkaisusta lähtien: siksi kuolluttakin taiteilijaa – joka on helppo ja halpa tapaus haudassaan – kannattaa markkinoida ja myydä. 

Yleensä vain tekijänoikeuden ammattilainen näkee markkinapuheen  läpi: rahaahan tässä hamutaan, tekijänoikeus kun tuo tuloja musiikin tekijöille, perikunnille ja tuotanto- ja kustannusyhtiöillekin (oikeudenomistajille) – vaikka kaikki esittäjät ovat jo aikaa päiviä maanneet haudoissaan. Kun tekijä heittää veivin, jää rahastuksen ilo perikunnille ja kustannus-tuotantoyhtiöille (oikeudenomistajille).

Kun ulkokuori rapisee, varsinkin naispuoliset esittäjät vaihdetaan yleensä nopsasti nuorempiin: siksi ammattitaito ja osaaminen musiikintekijänä / musiikin tuottajana ovat tärkeitä varsinkin tytölle / naiselle – jos tahtoo aidosti toimia itsenäisenä musiikin maailmassa. Muutoin laulaa ”moguleille” lisää rahaa ja valtaa, kuten aina ennenkin – vaikka tämä tosiasia mieluusti peitetään mitä kekseliäimmillä  höpötarinoilla.

Taloudellinen ja henkinen riippumattomuus on ollut nuoresta pitäen unelmani, ja olen tehnyt sen eteen uskomattoman paljon työtä. Mutta, musiikin pientuottajan ja -musantekijän työ on viime vuosien aikana tullut lähes mahdottomaksi: harva kotimainen enää pärjää isoille monikansallisille tai kotimaisille media- ja markkinakoneistoille, korruptoituneille hyvä veli -kerhoille, räikeille media-, radiosoittolista- ja tv-näkyvyys -diileille.

Ihailen Greta Thunbergia joka nuoruuden voimalla, vilpittömällä uskolla ja älyttömällä rohkeudella tahtoo nyt muuttaa maailmaa joukkoineen. Hän tulee onnistumaan, mikäli löytää oikeat kumppanit. Ainakin suuri viisaampi osa yleisöstä ja nuoriso on hänen puolellaan, vaikka rahamaailma tulee laittamaan hänelle ja joukoilleen armotta seinää pystyyn. Toivon että Greta säilyy hengissä, toisin kuin monet muut maailman parantajat Jeesuksesta John Lennoniin, J.F.Kennedystä Martin Luther Kingiin.

Omassa elämässäni olen keskellä muutosta: on keksittävä uusia tapoja ansaita leipä keikkailun ja äänitetuotannon sijaan ja – olisi kenties opiskeltava (vieläkin vaan!) lisää. Unelmani on että saisin olla avuksi ja tehdä työtä omana itsenäni, osaamiseni ja kokemukseni varassa, vapaana roolimalleista, ja siten, ettei minun tarvitsisi olla osa rahantekokoneistoja rikkaille ja ahneille. Tahtoisin tehdä merkityksellistä työtä, sellaista joka auttaa ihmistä, inhimillisyyttä ja luontoa. Kenties se voisi edelleen tapahtua musiikin avulla? Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!

Terveisin, kirjastojen kuukauden musakasvo

https://lastufinna.lahti.fi/2019/10/01/musakasvo-kikka-laitinen/