Maalasin Manserockin lyhyen historian – rokkarinaisia unohtamatta!

Maalasin Manserockin lyhyen historian – rokkarinaisia unohtamatta!

Maalauksen ”Rock, Rauha, Rakkaus” ideointi lähti Cupen alias Jari Kurppa toiveesta kuvata Manserockia ja hän tilasi minulta taulun. Cupella oli muutamia ehdottomia sisältövaatimuksia, mutta lisäsin sitten tapani mukaan maalaukseen omia vivahteitani. Halusin lähteä viemään maalausta sosiaalisesta maisemasta käsin: virtaavien vesien, luokkarajojen ja tehtaanpiippujen ääreltä.

Helsingissä, Tampereella ja sen lähiseuduilla, mm. Kangasalalla ja Valkeakoskella, virisi 1960- ja 1970- ja 1980-luvuilla valtava määrä rockiin, rauhaan ja tasa-arvoon liittyvää yhteiskunnallista ja taiteellista liikehdintää, joka synnytti koko joukon hienoja taiteilijoita, rock-yhtyeitä, rock-muusikoita ja lauluntekijöitä, joilla oli sanomaa ja sanottavaa. Taulun vasemmassa yläreunassa on kuvattu Valkeakoski, oikealla Tampere, koskineen ja kuohuineen. Valkeakoskelaisessa Musta Kissa -ravintolassa perustettiin 1970-luvulla bändi jos toinenkin, mm. punk-yhtye Sika, jossa toimin kosketinsoittajana 1970- ja 1980 -lukujen taitteessa lopulla.

Manserockin julkaistun musiikin lähtökohtana voidaan pitää maalauksessakin esiintyviä Tampereella vaikuttaneita lahjakkaita muusikoita ja lauluntekijöitä sekä heidän musiikkinsa julkaisijoita ja esilletuojia, kuten Tapio Korjus (Rockadillo) ja Epe Helenius (Poko Records).

Mutta – ilman levy-yhtiö Love Recordsia meillä ei olisi ollut mitään: se oli elintärkeä mm. Tabula Rasan, Juice Leskisen, Mikko Alatalo n ja Harri Rinteen yhteydessä (Coitus Int). Love Recordsin perustivat toimittaja  Atte Blom säveltäjä Otto Donner ja rumpali Christian Schwindt vuonna 1966, ja Love Recordsista tuli Suomen tärkein vaihtoehtoisen ja kaupallisesti marginaalisen musiikin tarjoaja 1970-luvulla. On selvää, että punk-rockin suosion myötä käytiin kovaa keskustelua siitä, mitä on ”oikea rock-musiikki”, osaavatko punkrokkarit edes soittaa ja mitä asiaa heillä on. Me puritaanit emme välttämättä heti hyväksyneet uutta aaltoa, mutta aika tasoittaa haavat ja mustavalkoisen ajattelun.

Mutta, takaisin maalaukseen: maalauksen keskiössä istuvat Juice Leskinen, Mikko Alatalo ja Harri Rinne juomassa olutta ja keskustelemassa, luultavimmin, yhteiskunnallisista asioista kuuluisassa muusikkokapakassa Aulabaari, joka sijaitsi Tampereen rautatieasemaa vastapäätä. 1980-luvulla Aulabaarista lähdettiin yleensä keikoille, ja sinne myös palattiin aamukaljoille. Keikkabussit savuttivat baarin edessä odottaen uskollisesti viimeistä tuoppia ryystäviä muusikoitaan.

Coitus Int oli vuosina 1972–1975 toiminut suomalainen rockyhtye. Sen alkuperäisjäseniä olivat Mikko Alatalo, Juice Leskinen, Harri Rinne ja Max Möller. Alkuvaiheessa yhtyeeseen liittyi myös Pentti Penninkilampi. Yhtye perustettiin nimellä Los Coitus Interruptus. Se nauhoitti demonauhojaan Harri Rinteen asunnossa Tampereella vuosina 1972–1973. Keväällä 1973 yhtye solmi levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa ja samalla yhtyeen nimi lyheni muotoon Coitus Int. Esikois-LP Juice Leskinen & Coitus Int ilmestyi marraskuussa 1973. Leskinen oli tehnyt sen kappaleista puolet yksin ja neljänneksen yhdessä Alatalon tai Rinteen kanssa. Hän on itse sanonut, että levyn sisältö on ”siihen asti tehty rock-musiikki suomen kielellä”.

Leskisen mielestä Juankoski ja Tampere olivat samankaltaisia: ne ovat teollisuuspaikkakuntia ja sijaitsevat virtaavan veden äärellä, ja niissä oli vahvat luokkarajat tehtaan herrojen ja työläisten välillä. Saatuaan julkisuutta Leskinen arvosti sitä, että tamperelaiset ovat pidättyväisiä ja antoivat hänen olla omissa oloissaan. Toisaalta hän on myös sanonut, että hänen savolaisuutensa ja tamperelaisuutensa välillä on jännite, josta ”sain kipinän edetä tällä tiellä”. Ymmärrän Leskistä, olen itse savolaiskarjalainen.

Ilman Alataloa, Leskistä ja Rinnettä minustakaan ei olisi tullut rock-muusikkoa: niin paljon heitä ihailin ja arvostin, arvostan vieläkin. Minulla oli muuten suora näkö- ja kuuloyhteys, kun Juhani näppäili kitaraansa ja hymisi tekstejään Kuusan Ainon talon piskuisella yläterassilla kotitaloni naapurissa Kuljussa vuonna 1972 ennen muuttoaan Manseen.

Maalauksessa ylinnä on tärkeä suomalaisen rock-musiikin informaatikko ja vaikuttajamedia Soundi- lehti. Soundi -lehden asiantuntevat – mutta säälimättömät – legendaariset toimittaja-kriitikot Waldermar Wallenius (1948 – 2021) ja Juho Juntunen (joka ahkerasti tekee taidetta edelleen) sivistivät kansaa asiantuntevilla kritiikeillään ja hulvattomilla muusikoiden haastatteluillaan. Soundi-kritiikkejä pelättiin, ja niille annettiin suuri arvo. Minäkin jouduin muutamia kertoja ryyppäämään väkisin ja urakalla poikain kanssa saadakseni Juntusen tai Walleniuksen vakuuttuneiksi yhtyeemme Gasoline Girls and Petrol Boys mahtavista kappaleista ja upeista soundeista, joita loihdittiin Juuso Nordlundin omistamalla JJ-Studiolla.

Soundin logon alapuolella Tabula Rasan Ekkedien tanssi -levynkansi. Tabula Rasa oli suomalainen progressiivisen rockin yhtye, joka perustettiin Kangasalla vuonna 1972. Ekkedien tanssi -levyn sävellykset kirjoitti pääosin Tabula Rasan kitaristi Heikki Silvennoinen ja sanoitukset yhtä lukuun ottamatta yhtyeen ulkopuolinen Mikko Alatalo. Yhtyeen esikoisalbumin tavoin Ekkedien tanssi äänitettiin Tukholman Marcus Music -studiolla helmi- ja huhtikuussa 1976. Albumin tuottivat Tapio Korjus ja Jukka Gustafsson. Albumin kannen teki Pirjo Sundqvist-Silver. Yhtyeeltä ilmestyi kaksi Love Recordsin julkaisemaa albumia ja singleä, kunnes se hajosi vuonna 1977.

Pate Mustajärvion kuvattu maalauksen keskelle kitaristi Costello Hautamäen kanssa, kaljoineen päivineen. Patenkin muistoista iso osa liittyy myös Aulabaarina tunnettuun Leena ja Pekka -ravintolaan, joka sijaitsi Hämeenkadulla silloisen Hotelli Tampereen aulassa. Baari toimi 80-luvulla manserokkareiden kohtaamispaikkana, josta keikoille lähdettiin ja jonne keikoilta tultiin. Popedan lisäksi baarin kanta-asiakkaisiin kuuluivat Eppu Normaalin jäsenet ja Juice Leskinen. ”Kyllä siellä sen kymmenen vuotta elämästään vietti enemmän tai vähemmän. Se oli meidän koti silloin.”, kertoo Pate lehtihaastattelussa.

Maalauksen oikealla laidalla on kuvattu Sensuuri-yhtyeen single Kirjoitan seinään (1979, Poko Records). Sensuuri oli vuosina 1978–1981 toiminut tamperelainen punkyhtye. Sen laulajana toimi Pepe Lempinen, ja kitaraa soitti myöhemmin Popedassa kuuluisaksi tullut Costello Hautamäki. Costello oli myöhemmin laulajana yhdellä Sensuurin singlellä ja julkaisematta jääneellä LP:llä.

Yleensä taiteen ja kulttuurin, ja varsinkin rock-musiikin historiasta, unohdetaan naiset, mutta – ei sentään minun maalaamassani taulussa! Vasemmalla on kuvattu oma oma yhtyeeni Gasoline Girls and Petrol Boys, joka toimi ahkerasti keikkaillen ja levyttäen vv. 1986–1992, levy-yhtiömme ja tuottajamme Tapio Korjuksen (Rockadillo Records Oy) ansiosta. Yhtyeemme 1. levyn Rakkaudella tehty taiteellisena tuottajana toimi, kukas muu kuin Heikki Silvennoinen! Rockadillo Records aloitti toimintansa vuonna 1971 ohjelma- ja konserttitoimistona nimeltä Suomi-Pop. Yrityksen nimi muuttui kolme vuotta myöhemmin Rockadilloksi, Dave Lindholmin kappaleen innoittamana.

Ilona-yhtye oli suomalainen lahjakkaista naismuusikoista koostunut rock-yhtye, joka levytti Poko Recordsille ja keikkaili niin ikään ahkerasti 1986–1990. Ilona-yhtyeen logon olen maalannut Tammerkosken reunalla sijaitsevaan puuhun, Epe´s levykaupan viereen, kuohuvan kosken pauhuun, jossa veden pinnalla ajelehtii myös Juicen Suomi-kitara.

Ajattelen että ilman ”toiseutta” molemmat yhtyeet olisivat ansainneet sekä pidempää ikää että suvaitsevampaa vastaanottoa. Molemmat yhtyeet kärsivät tuolloin 1980-luvulla niin naisten kateudesta, kuin miesten sovinismista ja misogyniastakin. Ja, tuohon aikaan rock-maailma oli hyvin miehinen alue, ja suurimmat rock-musiikin portinvartijat lähinnä naureskelivat meille niin Hesarissa kuin Ylelläkin. Onneksi ajat ovat muuttuneet, mutta vain hieman parempaan suuntaan. Pidän molempia yhtyeitä nykynaismuusikoiden esitaisteilijoina ja uranuurtajina, ja molempien yhtyeiden muusikot saavat elinikäisen rakkauteni ja arvostukseni:

Gasoline Girls (1986-1992)

– Kikka Laitinen, kitara, laulu

– Kaija Kurki-Suonio, saksofoni, laulu

– Minna Kuivasmäki, saksofoni, laulu

Ilona (1986 -1990):

– Tiina ”Toni” Lähteenmäki – kitara, laulu

– Sirpa Tamlander – laulu

– Taru Huhtajärvi – rummut

– Leena Heikkilä – basso, laulu

– Kata Laurikainen – piano, laulu

– Pauliina Hulkko – koskettimet

Arvostan toki myös kaikki yhtyeessämme Gasoline Girls and Petrol Boys soittaneita taitavia ja ihania miesmuusikoita, kuten Juha Kokkonen (rummut), Vesa Sytelä (rummut), Veijo Rautia, Tommi Kekoni, Baba Salama (kitarat), Nacke Savijärvi, Mauri Wahlsten ja Kari Järvinen (basso), Jykä Ahola, Janne Halmela (trumpetti), Veli-Matti Miettinen (pasuuna).

Taulun alareunassa on kuvattu Kangasalan Eric Claptonin, eli Heikki Silvennoisen matka Tabula Rasasta miljonäärikerhoon, viihdyttäjä-näyttelijäksi oivalliseen Kummeli-kokoonpanoon, jossa me Toni Lähteenmäen kanssa saimme myös olla mukana, laulamassa Heikin soololevyprojektissa. Taulun alareunassa myös itseoikeutetusti Eppu Normaalin keikkabussi, sekä Popeda-yhtyeen keikkabussi Miina, lähdössä tai tulossa – Aulabaarista Aulabaarin, kuinkas muuten!

Kuriositeettina mainittakoon, että on Mansessakin ollut eriäviä mielipiteitä musiikin tyylisuunnista: mitä toi ny on olevinaan?! Manserockissa kun sekoittuvat niin suloisesti punk, proge, perusrock, junttius, iskelmä, kantaaottava folk – ja ämmät, niitähän ei ny ainakaan olis pitäny päästää sähkökitaran varteen!! – mutta – niin vain – täällä sitä vain ollaan, enenevässä määrin!  Ja mikä parasta, raittiina, kuten nykyään moni muukin!

Kuuntele meidän hyvää rock-musiikkia: https://open.spotify.com/artist/4ROuCeTGpS1YyFizocqzWh ja https://open.spotify.com/artist/5A4hvyIOrtlMVdd8ogOceT