Karjalaisen evakon ja savolaisen sotaveteraanin tyttärenä tiedän kuinka kovaa elämä voi olla. Olen 1960 syntynyt, rauhan, rakkauden ja tasa-arvon ideologioiden lävistämä. Taidan olla liian kokenut  valittaakseni turhista asioista. Mutta, Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan sattuu, todella. En varmasti ole ainoa. Tuo hyökkäys on aiheuttanut monenlaista harmia, mm. energian ja ruoan hintojen nousua, josta on syytetty vihreää siirtymää.

Emme pärjäisi yhtään paremmin, jos olisimme riippuvaisia venäläisestä fossiilienergiasta. Energiakeskustelussa on pitäydyttävä tosiasioihin. ”Suomella on hyvät mahdollisuudet taltuttaa energiakriisi ennen Keski-Eurooppaa, koska omaa tuotantoa on tulossa reippaasti lisää”, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskeläkin. Tällä hetkellä markkinaehtoisesti ylivoimaisesti suurin osa uudesta rakennettavasta energiatuotannosta maailmassa on tuuli- ja aurinkovoimaa. Tutkimalla Tilastokeskuksen graafeja mm. energian hankinnan ja kulutuksen osalta huomaa, että fossiilisten energialähteiden käyttö Suomessa pienenee jatkuvasti ja tilalle tulee vihreää energiaa. Luotan suomalaiseen insinööriin: hän jos kuka kyllä keksii, miten Suomi valjastetaan omavaraiseksi, luontoystävälliseksi mallimaaksi energian suhteen. On hienoa, että hallitus on saanut valmiiksi esityksen, jossa sähköalan ylisuuriin voittoihin puututaan lainsäädännöllä (ns. windfall-vero). Ihmisten hädällä rahastaminen on alhaista: tämä koskee kaikkea ahneutta, johon tavallinen kansalainen törmää niin ruokakaupassa kuin laskupinojensa äärellä. Ruokaketjujen voitot pöyristyttävät, kun samaan aikaan viljelijämme ja ruokatuottajamme elävät ahdingossa.

Luovan alan pienyrittäjänä, kulttuurin ja musiikin pientuottajana olen myös huolissani suomalaisomisteisen kulttuurin tilasta, – lähinnä sen puutteesta, medioissa. Kotimaiset populaarimusiikin pientuottajat ovat kauhukseen huomanneet, että meitä eivät enää huoli Yle, eivät kaupalliset valtakunnalliset kanavat eivätkä suuret ja mahtavat lehdetkään. Poikkeuksen tekevät itsenäisten maakuntalehtiemme moniarvoiset kulttuuritoimitukset, pienet itsenäiset paikallisradiokanavat ja muutamat Ylen toimitetut kulttuuri- ja musiikkiohjelmat. Muutoin me kulttuurin tekijät ja kulttuurin luojat olemme suuren yleisön kanssa samassa liemessä: radio, televisio ja lehdistö pauhaavat monikansallisten viihdejättien omistamaa ja markkinoimaa samaa viihdejumputusta aamusta iltaan. Helsingin herrat päättävät, mitä musiikkia soitetaan Ylenkin paikallisissa alueradioissa, ja yhtään kunnollista suomalaista kirjallisuus-, kulttuuri- tai taideohjelmaa ole edes Ylellä, jonka jo laissa määriteltyihin tehtäviin kuuluu ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”. Kannatan päivälehtien jakelutukea: moniääninen media on kaikkien etu, eikä kansalaisia, edes minua! voi pakottaa digiin.

Neljäs huolenaiheeni on terveydenhuolto. Arvostan suuresti hoitajia, ja meidän on kuunneltava heitä! En voi käsittää, etten julkisella puolella pääse näkemään livenä lääkäriä, en sitten millään. Oma syksyni oli kuukausien mittainen taistelu puhelinjonoissa ja digi-Chat -viidakoissa, kunnes älysin mennä ”maalaislääkäriin” Vääksyyn: siellä vaivani selkiytyi yhdellä käynnillä ja lähetteet ja reseptit saatiin kerralla kuntoon. En hyväksy ylisuuria palkkoja ja bonuksia, hallintohimmeleitä ja pörriäisten ryntäystä kansalaisten lompakoille. Pelkään mitä sote tuo tullessaan.

Monilla on valitettavasti tavoitteena ”tulla rikkaaksi”. Kuulisin mieluummin, että ihmiset tahtoisivat ”tulla onnellisiksi”. Sivistynyt maailma on sellainen, jossa onnellisuus ei synny ihmisten, luonnon ja eläinten hyväksikäytöstä, vaan siitä että kaikki pärjäävät. Tämä tarkoittaa kohtuullisuuden, eettisyyden ja korkean moraalin politiikkaa, jossa arvostetaan yhdenvertaisuutta, ihmistä ja luontoa – rikkauksista ja ylisuurista voitoista haaveilun sijaan. Ahneuden aika on ohi, jos haluamme säilyttää Planeetan, ainoan kotimme.

Kikka Laitinen, rock-muusikko, luonnonsuojelija ja humanisti Lahdesta (Vihr.)

Tue mun kampanjaa: https://www.vihreat.fi/ehdokkaat/?alue=vp6&ehdokas=laitinen-kirsi-marja%20%22%22kikka%22%22-6299&kieli=fi&vaali=eduskuntavaali-2023

Ajatukseni oikeudenmukasaisesta vihreästä siirtymästä: https://oikeudenmukainensiirtyma.fi/candidate/213

Lukusuositus: David Attenborough, Yksi elämä, yksi planeetta: Näkemys ihmeellisen maailmamme tulevaisuudesta