Kikka Laitinen Co. -yhtyeen tuore kokoelmalevy ihastuttaa kuulijoita ja kriitikoita – Laitinen paketoi 40-vuotista rokkarin uraansa komeasti!

Emsalö Music julkaisi keväällä 2023 Kikka Laitinen Co. -yhtyeen kokoelmalevyn Parhaat 2000–2022. Kokoelma on maistuva kattaus Kikan yhtyeen rakastetuimmista biiseistä, kuten ”Suomalaisia rakkaustarinoita”, ”Elämisen keveys”, ”Humanitarius”, ”Kanssa vanhan omenapuun”, ”Sä et oo enää yksin” ja ”Henkiinherättäjä”.

Musiikintekijänä Laitinen kulkee kohti nuoruuden kapinallista rock-imagoaan: ”Fanikunnassani on monia, jotka rakastavat ensimmäisen rockyhtyeeni Gasoline Girls and Petrol Boys otetta. Rockin avulla voin edelleen parhaiten purkaa tunteita, surua ja raivoakin maailman hulluutta ja epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Planeetta kuuluu meille kaikille, – ei vain rikkaille: se kuuluu muillekin ihmisille, eläimille ja luonnolle ”, sanoo Laitinen jatkaa: ”Omistan uudet biisini, kuten Bengalin tiikerin, ihmisyydelle, uhanalaisille eläimille, luonnolle, ajatteleville lauluntekijöille ja Itämerelle – niitä me tarvitaan enemmän kuin vallan ja rahan kerääjiä!”

Kokoelmalevyn kaikki tuoreet biisit ovat olleet mm. Spotifyn suomirock-listojen kärkikaartia ja soineet paljon itsenäisillä radiokanavilla ja Ylen toimitetuissa musiikkiohjelmissa. Levystä on otettu jo 2. painos, ja musiikkikriitikot  ovat ylistäneet levyä, ks. esim. musiikkilehti Riffi, Reima Lindrooshttps://riffi.fi/artikkelit/levyarviot/kikka-laitinen-co-humanitarius-maapallosta-ja-luonnosta-huolissaan

”Itsenäisen suomalaisen populaarimusiikin omistajuuden puolesta on taisteltava yksipuolistuvan monikansallisen, miljardööreille ja oligarkeille monopolisoituvan markkinaviihteen, rahan ja vallan keskellä. Itsenäinen kansa tarvitsee itsenäistä ajattelua, oman kielensä, mielensä ja kulttuurinsa: se on todellista resilienssiä ja antaa henkistä kestävyttä epävakaan ja sotaisan itänaapurin vieressä. Tasokas kotimainen rock on sisun jatke,” Kikka tiivistää ja jatkaa: ”Ja se todellakin voi olla lähtöisin naisenkin kynästä.”

Kustaa Kantelinen, Mikko Yli-Knuuttila, Kikka Laitinen ja Petteri Korhonen loihtivat Laitisen lyriikoista ja sävelistä upeasoundista yhtyemusiikkia, joka poikkeaa täysin nykyvaltavirrasta kurkottaen 1960-luvun sanomalliseen luomurockiin, vilisten rämiseviä sähkökitaroita, jylhää flyygeliä ja Hammondia, jykevää bassoa, heliseviä ja päriseviä rumpuja ja upeaa stemmalaulua á la Toni Lähteenmäki. Tuotanto on Suomen parasta mahdollista yhtyeen oman vahvan näkemyksen sekä Finnvoxin, Risto Hemmin ja Juuso Nordlundin ansiosta.

Tsekkaa tuoreet bändivideot: https://www.youtube.com/channel/UCykD5E6qoXo_9x1Ta1MNiqw
Kikka Laitinen Co. Parhaat: https://soundcloud.com/kikkalaitinen/sets/parhaat-2000-2022
Kikka Laitinen Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kikka_Laitinen
Kikka Laitinen www, info ja kuvat: https://kikkalaitinen.fi/

Lisätiedot:
Topi Salmi, Emsalö Music Oy, 050-3044842, topi@emsalomusic.fi
Kikka Laitinen, Kantka Music Oy, hittitalo@kikkalaitinen.fi, https://kikkalaitinen.fi/

Tuotanto ja jakelu:
Kantka Music & Emsalö Music/Suomen musiikkipiste Oy
Henri Nuorivaara, 050 594 2415, henri@z-trading.fi
Valokuvat Tarmo Valmela 2022,  Kansi Timo Honkanen 2022

Ks. Kikka Laitinen, ajatuksia kotimaisesta kulttuurista, sivistyksestä ja tekijänoikeuksien omistajuudesta:
https://www.uusilahti.fi/paakirjoitus-mielipide/5709608
https://www.hameensanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/5830791
https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/5766597